maanantai 25. helmikuuta 2013

Aikuisuus ja vanhuus


Pohdi mitä suuria elämänmuutoksia voi liittyä aikuisuuteen ja vanhuuteen?
 - Perheen perustaminen ja lasten saaminen, työllistyminen ja työttömäksi jääminen
- Omien vanhempien sairastuminen ja kuolema
- Lasten aikuistuminen, lastenlapsien saaminen
- Ystävien sairastuminen ja kuolema
- Eläköityminen
- Puolison sairastuminen ja kuolema

Ensimmäinen suuri asia jonka aikuisena kohtaa on työpaikan löytäminen. Se ei välttämättä ole kovin helppoa, nykyään kun mieluummin laitetaan ihmisiä pois työpaikoilta. Saattaa kestää useita vuosia, ennen kuin löytää vakituisen työpaikan. Joidenkin kohdalla yleensä jonkun työpaikkan saaminen osoittautuu haastavaksi. Muuttaminen omilleen ja lopullin itsenäistyminen on aika vaikeata, jos ei pysty ansaitsemaan omaa leipärahaansa. Silloin on suuressa vaarassa masentua tai syrjäytyä, mikä asettaa lisää haasteita tulevaisuuteen.

Kun on saanut työpaikan niin yksi seuraavista haasteista on perheen perustaminen. Sekään ei ole niitä yksinkertaisimpia ongelmia. Olisi toivottavaa että kaikki löytäisivät jonkun jonka kanssa tulee jokapäiväisessä elämässä juttuun ja jonka kanssa kohdata ihmiselämän haasteet. Ja kun vuosia kertyy ja tarpeet vähitellen muuttuvat, niin olisi hyvä jos suhteesta voisi löytää uusia puolia. Parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen ja rakkauteen. Tarvitaan kykyä kasvaa ja ottaa vastuunsa. Valitettavasti erotilastot todistavat kuinka vaikeata on pitää yllä luottamusta ja kunnioitusta.

Myös mahdollisten lasten hankkiminen tuo omat haasteensa. Samalla se voi tuoda uudenlaisia ajatuksia omasta suhteesta vanhempiin. Ymmärrys omien vanhempien elämästä toivottavasti lisääntyy ja kykenee antamaan heidän virheensä anteeksi. Toivottavasti samalla pyrkii olla tekemättä samoja virheitä kuin he. Jossakin vaiheessa huomaa että vanhempien terveyden heikkenevän, ja lopulta päättyy. Samalla havaitsee ettei itsekään pysy ainiaan nuorena. Kun ikää tulee riittävästi, niin huomaa myös puolisonkin viereltä sairastuvan. Kaiken tämän keskellä vastaan tulee monenlaisia asiaoita joita täytyy pohtia. Maailmankuva muuttuu ja kehittyy. Pitää myös pohtia iankaikkisiakin asioita, miten niihin suhtautuu. Ja onko tyytyväinen vai katkera elämälle. Onneksi ihmisellä on kyky tehdä valintoja ja kasvaa moneen suuntaan, ja osaispa käyttää sitä kykyä ymmärryksellä.


Mitä yhteisiä leikkejä tai toimintaa sinulla oli isovanhempiesi kanssa?
Leikkipuistossa käyttäminen, napakelkalla ajelu, korttipelit, kalastaminen ja marjastaminen, musiikki ja käsityöt, kirkossa käyminen rippikouluaikana, pullien ja piirakoiden tekeminen, ulkosaunassa käyminen, savusaunassa käyminen, puutarhatyöt, makkaran paisto, varpailla tanssittaminen


Pohdi millainen on sinun tuleva onnellinen vanhuutesi?
- Fyysisesti että psyykkisesti terveenä
- Aktiivinen vanhuus (vanhusten kerhot, liikunta)
- Saisi asua kotona mahdollisimman kauan
- Mahdollisimman paljon sosiaalisia suhteita
- Hyvät suhteet omaisiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.